Skip to content

Vuoden elämys

Vuoden elämys voi olla ohjelma tai tempaus, joka ylittää vieraiden odotukset; ihastuttaa, viihdyttää ja herättää tunteita. Se saattaa myös opettaa katsojalle tai kuulijalle uutta. Omalla osastolla tai osana koko tapahtuman elämystarjontaa se parhaimmillaan muokkaa käyttäytymistä tai mielipiteitä ja jättää yleisölleen pitkän muistijäljen. Voittaja palkitaan 3000 € stipendillä.


KirjaKallio Helsingin Kirjamessuilla

KirjaKallio on Helsingin Kirjamessujen ja Kallion lukion monivuotinen kirjallisuushanke, jossa lukiolaiset tuottavat tapahtumaan täyden lavallisen ohjelmaa. KirjaKallion ohjelma koostuu kirjahaastatteluista, paneelikeskusteluista sekä puhetaide-esityksistä.

KirjaKallion tavoitteena on rakentaa ajankohtainen ja rohkea ohjelma, joka tavoittaa erityisesti nuoret kävijät. KirjaKallio puhuu kirjallisuudesta nuorille nuorten omalla äänellä ja puhututtaa, liikuttaa, innostaa, opettaa tiimityöskentelytaitoja ja levittää lukemisen kulttuuria erityisesti nuorten kohderyhmässä.

Vuonna 2019 KirjaKallio rikkoi jälleen oman yleisöennätyksensä ja tavoitti keskimäärin 100 kuulijaa yhtä ohjelmanumeroa kohden. KirjaKallion ohjelma nostettiin Ylen tärpeissä yhdeksi kiinnostavimmaksi ja KirjaKallio vieraili Uudenmaan alueuutisissa. Myös sosiaalisessa mediassa Kallio-lavan ohjelma mainittiin useaan kertaan.

Live-treidauskilpailu Sijoitus Investissä

Pohjoismainen sijoituspankki Nordnet järjesti Pohjoismaiden ensimmäisen live-treidauskilpailun Sijoitus Invest 2019 -tapahtumassa Messukeskuksessa. Kisassa neljä treidaajaa kävi reaaliajassa kauppaa oikeilla osakkeilla ja rahalla 7,5 tunnin ajan. Kilpailun tavoite oli kääntää treidaamisen suomalaisten negatiivinen mielikuva positiiviseksi sekä rakentaa treidaajille oma yhteisö.

Kahdeksan tuntia kestänyt kisa keräsi huiman määrän yleisöä. Kilpailu sai kiitosta ja sitä pidettiin messujen mielenkiintoisimpana ohjelmanumerona. Treidaajien tuominen lavalle kaiken kansan eteen kilpailemaan oli uutta. Osa kävijöistä istui katsomassa koko kilpailun käymättä edes syömässä.

Treidausaiheisten sisältöjen, mm. livekisan, ansiosta Nordnet kasvatti viputuotteilla kauppaa käyvien asiakkaiden määrää vuodentakaiseen verrattuna 25 prosenttia ja kauppojen lukumäärää 72 prosentilla.

Runo-tasting Helsingin Kirjamessuilla

Helsinkiläinen runoilija Elina Salminen osallistui Helsingin Kirjamessuille lokakuussa 2019 tärkeimpinä tavoitteinaan yrityksen tunnettuuden lisääminen ja tuotemyynti. Runo-tasting oli lasipurkki, johon oli askarreltu yli 400 runonäytettä Elina Salmisen viidestä eri runokirjasta. Näytteet liimattiin ja rullattiin kauniiksi paketeiksi. Kävijät saivat ottaa purkista oman pakettinsa ja lukea runon ääneen ystävilleen. Käärön sai ottaa mukaan muistoksi ja vielä kotiinkin nautittavaksi.

Tulokset täyttyivät messuilla yli odotusten. Runo-tasting herätti valtavaa ihastusta ja innostusta. Se oli ilmainen, innovatiivinen ja ilmastoystävällinen keksintö. Kääröjä askarreltiin yli 400 kappaletta ja niitä olisi mennyt messuilla paljon enemmänkin. Runo-tasting vaikutti osaltaan osaston myynnin yli 300 prosentin kasvuun edellisvuoteen verrattuna.