Skip to content

Vuoden kokous –ehdokas: Yliopiston Apteekki

Yliopiston Apteekin Akatemiapäivät järjestettiin tammikuussa 2017 Wanhassa Satamassa. Koko tuhannen ihmisen henkilökunta oli kutsuttu tapahtumaan, joka kesti neljä päivää. Kokouksella on eri vuosina eri tavoitteet. Vuosittain järjestettävän tapahtuman tavoitteet tukevat pääsääntöisesti sen hetkistä strategiaa ja tärkeitä koko henkilöstölle viestittäviä asioita.

Akatemiapäivät ovat kymmenisen vuotta toimineet samalla kaavalla. Joka vuosi pohditaan, miten voitaisiin vielä kiinnostavammin esitellä teemat ja innostaa henkilökuntaa. Järjestäjätiimi pyrkii vuosittain miettimään toteutukseen jotain uutta ja erilaista. Edellisvuonna esimerkiksi strategiset asiat käsiteltiin Aamu tv-tyyppisellä ratkaisulla, jossa Kirsi Alm-Siira haastatteli yrityksen johtoa studio-tyyppisessä ympäristössä. Toisena poikkeuksellisena ratkaisuna oli asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen mieleen palauttelu tanssiaskelten merkeissä: ”asiakaspalvelu sujuu kuin tanssi”.

Kokoustajien tyytyväisyyttä mitattiin palautekyselyllä, joka lähti kaikille osallistujille. Osallistujat olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä tapahtumaan ja kaikki osa-alueet olivat saaneet arvosanaksi yli 4 (asteikolla 1-5). Erityisesti Alm-Siiran vetämä paneelikeskustelu oli jäänyt osallistujien mieleen ja siitä saatiin runsaasti positiivista palautetta.

Yrityksen nettisivuille