Vuoden messuosasto –ehdokas: Oy Marino Ab

Marino osallistui Vene 17 Båt –messuille. Osallistumisen tavoitteena oli muista toimijoista erottuminen. Erottautumisen kautta tavoiteltiin mieleenpainuvuutta messuvieraiden keskuudessa. Messuosallistumisen strategiana oli olla paikalla asiakkaita varten. Asiakkaiden kasvoille nousikin hymy osastolle tullessa.

Messuosaston toteutus tuki osallistumiselle asetettuja tavoitteita. Onnistumisen taustalla vaikutti ajoissa valmistautuminen. Osasto erottui muista vastaavista osastoista värikkyydellään. Lisäksi päätuotteella oli poikkeava tarina. Kyseessä on pieni vene, joka on vuonna 1970 ylittänyt Atlantin. Yksi matkaa tehneistä henkilöistä oli osastolla kertomassa asiasta ja vastaamassa asiakkaiden kysymyksiin. Osastolla myytiin jokaisena päivänä vähintään yksi vene. Messutiimi oli pukeutunut veneiden eri väristen kansien mukaan.

Messuosaston henkilökunta oli todella huomaavaista. Osaston päätuotteena oli Marino Mustang -vene, joka oli osaston keskellä. Kyseisessä tuotteessa oli vaaleanpunainen kansi. Värivalinnan tarkoituksena oli myös naisten huomion herättäminen. Syksyn toimituksessa neljä venettä oli myyty naisille, vaikka kesä ei ollut kovin lämmin.

Yrityksen nettisivuille