Skip to content

Vuoden messuosasto -ehdokas: Martela

Educa-messuille osallistumisen tavoitteena oli tavoittaa mahdollisimman monta oppimisympäristöjen päättäjää, ja jäädä mieleen toimijana, jolta saa kokonaisratkaisun käyttäjälähtöisten oppimisympäristöjen kehittämisessä ja toteutuksessa. Osaston teemana oli esitellä avoimia oppimisympäristöjä perinteisen pulpettiluokan sijaan. Osasto toteutettiin tukemaan teemaa ja tavoitteita, ja erityisen suuri merkitys oli Martelan henkilöstön omalla panoksella.

Spontaanit palautteet kävijöiltä olivat positiivia ja kannustavia, kävijät kehuivat, että jälleen kerran osastolle oli keksitty jotain uutta, ja että osasto oli erittäin onnistuneesti sekä suunniteltu että toteutettu. Osasto toi hienosti esiin avointen oppimisympäristöjen ratkaisuja, ja kävijät pääsivät myös itse kokeilemaan erilaisia kalusteita. Osasto oli suuri ja toteutus visuaalisesti näyttävä, mutta tärkeintä messuosallistumisessa oli ehdottomasti sisältö; osaston viestin tulee olla selkeä aina fyysisistä rakenteista messutalkkiin saakka.

Kokonaisuudessaan messuosallistuminen oli erittäin onnistunut kokonaisuus, jolla saatiin aikaan toivottu VAU-ilmiö aina suunnittelusta kävijöiden kohtaamiseen.
Osaston suunnittelu: Maarit Vuori, sisustussuunnittelija, Martela
Osaston toteutus: Magnumlive

Yrityksen nettisivuille