Skip to content

Vuoden Messuteko -ehdokas: Immersal Oy

Immersal on ensimmäinen toimija Suomessa, joka tuottaa ison AR-maailman mm. yrityskäyttöön. AR (Augmented Reality eli lisätty todellisuus) on mobiililaitteessa näkyvä, käyttäjänsä ympäröivä ratkaisu joka kietoo ihmisen sisäänsä. Sisältöä näkymässä on jopa 360 astetta.

Messukeskuksen hallien käyttämätön ilmatila loi pohjan idealle järjestelmän hyödyntämisestä tiedottamiseen ja mainostamiseen. Mukaan tuli myös käyttäjien tarpeet: kävijän ei ole aina helppoa suunnistaa isoissa halleissa. Immersal käyttää mahdollisuuksien mukaan olemassaolevaa teknologiaa ja sisältöjä ratkaisuiden pohjana. Parhaiden toteutustapojen etsiminen on silti jatkuvasti meneillään oleva prosessi. Palaute on ollut positiivista, ja toiminta on herättänyt mielenkiintoa isoissakin yrityksissä kautta maailman.

Immersalin Jufo Peltomaa kertoi, että alun perin suunnilleen vuonna 1995 toivat virtuaalilaseja maahan ja sieltä lähtien he ovat miettineet VR-ideoita. Hänen mukaansa Nordic Business Forumissa tuli varsinainen idea tästä toimintatavasta, kun sattuivat kiinnittämään huomiota toisaalta siihen, miten paljon messuhallissa on ilmatilaa käyttämättä ja toisaalta siihen, miten haastavaa kävijän on hahmottaa sitä, missä mitäkin tapahtuu. Nämä havainnot yhdistyivät siten, että messuhallin ilmatilaa voi käyttää tiedotukseen ja mainostukseen.

AR-ratkaisun uniikkius tulee siitä, että AR-maailma on kävijöiden kesken jaettu kokemus. Peltomaa kertoo, että vaikka tapahtuma-ala kehittyy jatkuvasti, messuilla ei ole laajasti vielä käytössä uusia ja luovia ratkaisuja, joten he päättivät itse luoda jotain täysin uudenlaista. Ideat, joita haluttiin lähteä kokeilemaan ja toteuttamaan tulivat kävijöiden perustarpeista, esimerkiksi messuhallissa suunnistaminen. Koska kyseessä on vielä uusi ilmiö, ei laajaa kävijätutkimusta ole voitu vielä toteuttaa. Spontaani palaute kävijöiltä ja testaajilta on kuitenkin ollut todella positiivista ja sovellus on saanut aikaan valtavasti WOW-efektiä. Sovelluksen käyttäjien sitoutuneisuus on jopa 35%.

Yrityksen nettisivuille

Katso videolta mistä on kyse!